Maakuntakaava

Maakuntakaava (entinen seutukaava) on yleispiirteinen maakunnan alueidenkäyttösuunnitelma, jonka lähtökohtana ovat maakuntasuunnitelman tavoitteet ja strategiat. Siinä esitetään alueidenkäytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Maakuntakaavassa käsitellään vain koko maakuntaa, seutukuntia tai useampia kuntia koskevia vaikutuksia ja tarpeita. Maakuntakaavan aikatähtäys on 10-20 vuotta. 

Maakuntakaavoituksesta Pohjois-Savossa vastaa Pohjois-Savon liitto. Siilinjärven kunnan alueella on voimassa seuraava maakuntakaava:

Kuopion seudun maakuntakaava on vahvistettu ympäristöministeriössä 3.7.2008 Kuopion, Siilinjärven, Karttulan ja Maaningan kuntien alueille. Kaavalla on kumottu aikaisemmin voimassa olleet seutukaavat.

Linkki maakuntakaavan aineistoihin

Pohjois-savon maakuntakaava on laadittavana. Kaavatyön yhteydessä tehdään tarvittavia muutoksia ja lisäyksiä myös Kuopion seudun maakuntakaavaan.

Linkki maakuntakaavan aineistoihin