Aiemmat kirjavinkit
Huhtikuun 2012 kirjavinkkiHeli Laaksonen Otava 2011 |
 |
Heli Laaksonen kirjoittaa runoissaan luonnosta, rakkaudesta ja ihan arkipäiväisistä asioista. Lämminhenkisyys, oivaltavuus ja huumori kuvaavat hänen otettaan käsiteltäviin asioihin.
”Olektee kuullu et
hirvet talvehtiva
yhteisis pesis
kinoste al
kintu o niin kiatoutunu toissis
et keväste on kova setvimine
mikä on kenenki kontti?”
Lounais-Suomen murteella kirjoitetut runot tarjoavat haastetta ja hauskoja hetkiä. Joskus runo aukeaa helpommin ääneen lukemalla. Heli Laaksosen laaja tuotanto käsittää runoja, kolumneja, näytelmiä, äänikirjoja ja löytyy joukosta myös runo-dvd sekä sanakirja.
Maaliskuun 2012 kirjavinkki
Marko Kitti
Meidän maailma
Arator 2008
"Äiti huusi, ettei koulussa puhuta mitään, ei sitten yhtään mitään, eikä ainakaan yhtään perkeleen sanaa mistään, mitä kotona tapahtuu." Ja kotona, lähiön ulkomaailmalta suljetun oven takana tapahtuukin.
Meidän maailma on riipaiseva kertomus lasten selviytymispyrkimyksistä eristyneessä, virikkeettömässä ja väkivaltaisessa kodissa. Näkökulma on alle kouluikäisen Laurin. Vanhempi veli Janne käy jo koulua.
Empatiakyvyttömän yksinhuoltajaäidin kasvatusmenetelmät, kuten
"valintaseisonta", ovat epäloogisia ja suorastaan sadistisia. Lapsilta kielletyn oven takana on äidin "pesä", jonne äiti vie musta- ja harmaapukuisia miesvieraitaan.
Veljekset hakevat turvaa toisistaan ja mielikuvitusmaailmoista. Valokuvakirjasta katsellaan kuvia isistä, joista Janne on taitava keksimään sankaritarinoita. Hiirimaailma on Laurin pakotie todellisuudesta.
Välillä näkökulma on aikuisen Laurin, joka etsii tietä eheytymiseen ja tunnetta siitä, että olisi hyvä olla, kirjoittamalla kipeitä lapsuusmuistojaan ruutupaperivihkoihin.
Kirja ei jätä lukijaansa kylmäksi. Voiko tällaista oikeasti olla? Eikö sosiaalitäti näe miten asiat ovat? Eikö vastaan tule tule yhtään selväpäistä aikuista, joka viheltäisi pelin poikki? Naapurissa asustava mummo on ainoa inhimillinen kontakti pojille, mutta riittääkö se?
"Huh vaan teitä ressukoita, mummo sanoi monta kertaa. Voi taivas miten hyvältä mummon sanat tuntuivatkaan.”
Kirja oli Runeberg-palkintoehdokkaana vuonna 2009.
Helmikuun 2012 kirjavinkki
Giovanni Boccaccio: Decamerone
(ja muutama sen perillinen)
Saammeko esitellä, talvi-iltain iloksi, syvältä renessanssin sydämestä: Decamerone. Ilmestynyt noin vuonna 1350, suomennettu ensimmäisen kerran 1914.
Rutto uhkaa, ja maaseudulle paennut seurue alkaa ratokseen kertoa tarinoita, kymmenen tarinaa kymmenessä päivässä. Tarinoiden… no, elämän nälkä ja iloittelu selittyy kehyskertomuksella. Tottahan tämä klassikoiden klassikko sisältää koko lailla räävittömiäkin tarinoita, ylitse pursuavassa renessanssin hengessä.
”Metsästyshaukka” on viehättävä tarina tyhmähköstä nuoresta aatelismiehestä ja tämän sinnistä rakkaudesta kauniiseen leskirouvaan. Tämä tarina on myös länsimaisen novellin peruskivi.
Entäpä perillinen Neuvostojen maasta? Julia Voznesenskajan Naisten Decamerone suomennettiin 1986 lähes tuoreeltaan. Kirjaa ei julkaistu Neuvostoliitossa, sen verran riuskaa on kerronta ja neuvostoarjen tuuletus. Kymmenen naista synnytyslaitoksella kertomassa toisilleen tarinoita, todellakin Decameronen hengessä.
Suoraan asiaan mennään myös kotimaisten eturivin naistekijöiden kokoamassa 2000-luvun Decameronessa (WSOY 2007). Kertomusten lisäksi kirjassa on kuvaa ja sarjakuvaa, tekijöinä mm. Laura Honkasalo, Katja Kettu, Rosa Liksom, Sofi Oksanen ja Tiina Pystynen.
Afrikkalaista suullista kertomaperinnettä taas edustaa Musta Dekamerone (Basam books 1994). Kirja on kokoelma pohjoisesta Afrikasta kerättyjä veijaritarinoita, joissa on rutkasti hauskuutta ja loppuhuipennuksena usein opetus.
Kaikkea sitä kirjaston hyllyistä löytyykin!
Tammikuun 2012 kirjavinkki
Mato Valtonen |
 |
Kirja kuningas alkoholista kaikille tipattoman tammikuun viettäjille ja sitä viettämättömille.
Monitoimimies Mato Valtonen pohtii kirjassa omaa suhdettaan alkoholiin. Tilittää? Ei. Moralisoi? Ei. Kertoo tarinoita? Kyllä, niitä tällä kaverilla riittää. Antaa valmiita vastauksia? Ei. Panee lukijan pohtimaan omaa suhdettaan alkoholiin? Kyllä. Lisäksi Valtonen onnistuu laajentamaan tarkastelunsa koko suomalaiseen yhteiskuntaan. Alkoholi ei ole eikä ole koskaan ollut meille yksinkertainen asia. Eikä sitä kaljaa nyt niin kovin kauan ole vielä R-kioskeista saanut.
Tarinoissa vuorottelevat iloiset, surulliset ja järkyttävät tapaukset. Muusikkotarinoiden takia ehdotonta lukemista erityisesti Sliippari-faneille.
Joulukuun 2011 kirjavinkki
Ildefonso Falcones |
 |
1300-luvun Barcelona on kiehtova ympäristö tarinalle maaorjan pojasta, joka onnistuu omalla työllään nousemaan arvostetuksi vapaaksi kansalaiseksi. Arnau Estanyolin elämää seurataan usean vuosikymmenen ajan, jona aikana Barcelonaan kohoaa goottilainen katedraali, Santa María del Mar. Koska Arnau ei muista oikeaa äitiään, hän on oppinut pitämään Neitsyt Mariaa äitinään, ja katedraali onkin hänelle erityisen tärkeä.
Välillä kuninkaiden kahnaukset vievät Arnaun myös taisteluihin, mutta ne sivuutetaan nopeasti. Kaikki merkittävä on ja pysyy Barcelonassa. Rutto, orjuus ja inkvisitio tuovat synkkiä sävyjä Arnaun tarinaan, mutta mukaan mahtuu myös rakkautta, uskollisia ystäviä ja onnellisia hetkiä. Ehdottomasti yksi parhaita historiallisia romaaneja, joita olen lukenut!
Marraskuun 2011 kirjavinkki
Kai Fagerström & Heikki Willamo Viimeiset vieraat: elämää autiotaloissa Maahenki 2010 |
Tässä on äärettömän kaunis ja erilainen luontokirja. Samaan aikaan vähän surumielinen ja silti lohdullinen – elämällä on taipumus jatkua. Pieniä eläimiä tarkkaillessa pohdiskellaan myös pieniä ihmisiä ja isoja asioita.
Tekijät ovat kuvanneet useamman vuoden ajan autiotalojen elämää. Ihmiset ovat muuttaneet tai kuolleet, aina ei ole ollut ketään edes tyhjentämään tai järjestämään tupaa, niin yksin voi ihminen olla. Elämä kuitenkin jatkuu, kun pikkuhiljaa hiiret, myyrät, mäyrät, supikoirat, ketut ja muut eläimet asettuvat taloksi. Illan hämärtyessä alkaa kuulua rapinaa. Luonto ottaa takaisin omakseen sen, mikä on ihmisellä ollut lainassa.
Kuvat ovat kauniita, tummasävyisiä ja tunnelmallisia. Teksti pohdiskelevaa mutta samalla informatiivista. Risto Rasan tätä teosta varten kirjoittamat runosäkeet täydentävät kokonaisuuden. Hyvää tekevä kirja itse kullekin! Vuoden luontokirja 2010 -finalisti. Kai Fagerström palkittiin myös vuoden luontokuvasta 2011.
Lokakuun 2011 kirjavinkki
Parlando |
|
Voisi helposti ajatella, että italialaiset ovat musiikin termien suhteen onnekkaita. Hehän ymmärtävät heti mitä on odotettavissa, jos kuunneltavana on vaikkapa Sibeliuksen Andante festivo. Mutta italiaa taitamattomat tai musiikkitermejä huonosti tuntevat suomalaisetkin pystyisivät oitis ymmärtämään, millaista musiikkia Andante festivo on, jos Sibelius olisi antanut teokselleen nimen suomeksi: Juhlallisesti käyden. (Tyystin toisenlaista musiikkia olisi tiedossa, jos kyseessä olisikin Andante rustico!)
Eivät tosin italialaisetkaan pääse musiikillisella polullaan eteenpäin veräjiä avaamatta, sillä musiikki kuuluu kaikille ja kaikkialla, ja kaikki mahdolliset kielet ovat käytössä. Onneksi kulkua helpottamaan on laadittu musiikkisanakirjoja, joihin on koottu tarpeellisimpia termejä ja kuvauksia sekä musiikin kuuntelijalle, harrastajalle että ammattilaisellekin. Vuonna 2002 Yliopistopainon julkaisema Parlando on kätevänkokoinen musiikkisanakirja, josta löytyy niin ”festivo” kuin ”rusticokin”. Kirjan tekijät ovat Grazyna Zeranska-Gebert ja Teuvo Lampinen.
Syyskuun 2011 kirjavinkki
Laura Honkasalo
Eropaperit
Otava 2009
Eletään 1960-lukua ja maaseudulla köyhissä oloissa kasvanut Sinikka on päässyt opiskelemaan kaupunkiin. Sinikka tapaa Joken ja rakastuu. Pian Jokke vie Sinikan vanhempiensa luo ja Joken äiti Leea ottaa Sinikan siipiensä suojaan.
Tulevat vuodet ovat onnea täynnä. Mennään naimisiin, kesät vietetään saaressa kesämökillä yhdessä Joken vanhempien kanssa. Aurinkoa, helteisiä päiviä, veneretkiä ja rakkautta.
Lapset Sara ja Tomi syntyvät. Asutaan lähiössä, mistä on pitkä matka kaikkialle. Jokke käy töissä, Sinikka hoitaa lapsia kotona ja yrittää samalla opiskella lääkäriksi. Rakkautta on edelleen: Jokke vie usein Saran Leea-mummin luo, jotta Sinikka saisi vähän levätä. Mummi on Saralle tärkeä: hän kuuntelee, juttelee, auttaa, pitää huolta. Mummin luona saa herkkuja ja mummi antaa tehdä asioita, jotka kotona ovat kiellettyjä. Mummin luona on turvallista silloinkin, kun lapsen maailma hajoaa pirstaleiksi.
Sinikka on paljon yksin lasten kanssa ja Jokella on omia menoja. Tulee riitaa ja lopulta ero. Jokke on tavannut Raisan, jota hän sanoo rakastavansa oikeasti. Sinikka sinnittelee, vaikka ex-mies väittää, että hän on päästään vialla eikä hänestä ole lasten äidiksi.
Isän luona käydessään Sara ja Tomi joutuvat sukeltamaan toisenlaiseen, vieraaseen elämään, jota hallitsee Raisa ja vieraaksi muuttunut isä.
”Raisa on sulle parempi äiti”, isä sanoi. ”Mä haluan, että sä sanot Raisaa äidiksi.”
” – Mutta mä sanon äitiä – ” Sara yritti ja rapsutti housunpaikkaa. Valkeita pikkukukkia ruskealla pohjalla.
”Kahta äiti ei voi ihmisellä olla, siinä sä olet oikeassa,” isä sanoi. Hän virnuili ja katseli Raisaa. ”Miksihän sä voisit kutsua Sinikkaa?”
Raisa hihitti. ”Sinikka on sille liian nätti nimi. Sen nimi pitäsi olla ruskeakki, koska se on täynnä paskaa.”
”Paskis”, isä sanoi. ”Tästä lähtien sä sanot Sinikkaa Paskikseksi”.
Kirja kuvaa riipaisevasti sitä kuinka vanhempien ero vaikuttaa lapseen ja miltä elämä lapsesta tuntuu, kun äiti ja isä eivät enää rakasta toisiaan. Sara muistaa entisen elämän ja pelkää nykyistä ja tulevaa. Valoa raskaita aiheita käsittelevään kerrontaan tuo se, että lopulta Sarakin selviää ja perustaa perheen.
Läpi kirjan kantaa läheinen ihmissuhde toisaalta Sinikan ja Leean välillä, toisaalta Saran ja mummin välillä. Leea, joka nyt makaa masentuneiden vanhusten osastolla laitoksessa, on kirjan sydän ja sielu. Hänestä virtaa voimaa, inhimillisyyttä ja turvallisuutta useiden vuosikymmenten ajan Sinikan ja Saran elämään. Mutta Leea joutuu maksamaan siitä kovan hinnan.
Elokuun 2011 kirjavinkki
| Katharina Hagena Omenansiementen maku Minerva 2009 |
 |
Saksalaisen Katharina Hagenan esikoisromaani Omenansiementen maku on monitasoinen ja vangitsevasti kerrottu sukutarina. Kirjastonhoitaja Iris perii isoäitinsä kuoleman jälkeen suvun vanhan omakotitalon, jonne asettuu asumaan.
Kirjassa eri sukupolvien elämänkohtalot risteytyvät, mennyt ja nykyisyys imaisee kiehtovalla tavalla mukaansa. Naisten kautta kuvatussa tarinassa on rohkea ote, jossa aistillisuudella ja sensuellilla hienoviritteisyydellä on varsin keskeinen rooli.
Tarinaa hallitsevat monet jo kauan unohduksissa olleet nuoruuden kokemukset. Muistot menneistä konkretisoituvat vähä vähältä Irikselle. Talo pihoineen, puutarhoineen ja huoneineen alkaa elämään uudelleen. Ne nostavat pintaan asioita, jotka Iris näkee silmissään uudelleen todellisina ja elävinä, kuin lapsuus ja nuoruus olisi päättynyt vasta eilen. Puutarhalla on romaanissa erityisen keskeinen rooli. Se nostaa esiin vuosikymmenet vaiettuja asioita ja ihmiskohtaloita.
Omenansiementen maku on todella nautittava lukukokemus. Katharina Hagena onkin valloittanut laajan lukijakunnan. Alkukesän omenankukkien tuoksu ja kauneus, omenien kypsyminen ja hillon täyteläinen maku… Sitä odotellessa, suosittelen! Lukekaa kirja!
Heinäkuun 2011 kirjavinkki
Kirjeitä San Franciscosta
Melissa Hill
Tammi 2011
Leonie haluaa tehdä muutoksia elämäänsä: hän muuttaa tuulisesta Dublinista Kalifornian auringon alle ja jättää taaksensa epäonnistuneen parisuhteen, ystävänsä ja työpaikkansa. San Franciscosta Leonie hankkii uuden työpaikan ja saa uusia ystäviä. Yhteys Irlantiin ei kuitenkaan katkea, sillä hän pitää yhteyttä Dublinissa asuvaan parhaaseen ystäväänsä.
San Franciscoon muutettuaan Leonie löytää uuden asuntonsa kaapista laatikollisen avaamattomia rakkauskirjeitä, jotka on osoitettu Helenalle Nathanilta. Keitä he oikein ovat? Mitä tekoaan Nathan pahoittelee kirjeissään? Leonie haluaa selvittää, mitä kirjeiden Helenalle ja Nathanille on tapahtunut ja voisiko hän auttaa korjaamaan tilanteen. Leonie joutuu kuitenkin huomaamaan, etteivät menneisyyden haamut jätä häntä rauhaan, vaikka niitä pakenisikin valtameren taakse. Saatuaan etäisyyttä omaan tilanteeseensa Leonie tajuaa, että hänen omasta menneisyydestäänkin löytyy asioita, jotka kaipaisivat korjaamista.
Kirja on sopivaa kesälukemista. Se tarjoaa kepeää tunnelmaa ja kauniita rakkauskirjeitä, mutta myös yllättäviä juonenkäänteitä. Kirjaa on vaikea päästää käsistään, kun vähitellen Nathanin ja Helenan tarina alkaa selventyä ja asioita Leonien menneisyydestä alkaa paljastua.
Kesäkuun 2011 kirjavinkki
Mari Strachan
Hiljaisuus soi h-mollissa
Karisto 2010
Gwenni on 12-vuotias tyttö, joka osaa lentää unissaan. Hiljaisen kylän yllä on ihana leijua, kuunnella Maan laulua ja ajatella omia ajatuksiaan. Äiti ei tahdo kuulla sanaakaan lentämisestä, ison tytön pitäisi ymmärtää unen ja todellisuuden ero.
Eräänä yönä lentäessään Gwenni näkee kastealtaassa hukkuneen miehen, ja joitakin päiviä myöhemmin muuan naapuri todella löytyy altaasta hukkuneena. Miehen kuolema suistaa tutun arjen pois raiteiltaan, kyläläiset pohtivat oliko kyseessä onnettomuus vai murha, ja kuka voisi olla syyllinen. Lisäksi Gwennin äiti tuntuu menettävän järkensä, ja monet kauan peitellyt salaisuudet alkavat paljastua. Kaikkea tätä Gwenni tarkkailee viattomin silmin, lapsen herkkyydellä, ja yrittää ymmärtää aikuisten ratkaisuja.
Ihastuttava ja surumielinen tarina, joka jää mieleen vielä lukemisen jälkeenkin.
Toukokuun 2011 kirjavinkki
Vexi Salmi |
 |
Monipuolinen taiteilija Vexi Salmi on koonnut Vinyylin rahinaa
-teokseen leppoisia tarinoita menneiltä vuosikymmeniltä. Pääsemme seuraamaan reissumiesten keikkatunnelmia monille tanssipaikoille – myös Siilinjärvelle.
Salmin työkavereita olivat mm.Tapio Rautavaara, Esa Pakarinen, Toivo Kärki ja Irwin Goodman. Voi siis arvata, että juttua riittää ja kommelluksia sattuu. Varsinkin Rautavaara oli tunnettu hyvistä kertojanlahjoistaan.
Tarinoita olisi voinut olla melkeinpä enemmänkin, niiden ääressä viihtyy hyvin. Tästä vuonna 2003 ilmestyneestä kirjasta paljastuu myös, mikä on jazzbasistin salaisuus.
Tämän kirjan ja tuhansien iskelmäsanoitusten lisäksi Vexi Salmi on kirjoittanut useita romaaneja, satukirjoja, muistelmia kotikaupungistaan Hämeenlinnasta sekä Kari Tapion ja Irwinin elämäkerrat.
Huhtikuun 2011 kirjavinkki
Gregory Maguire
Noita - Lännen ilkeän noidan
elämä ja teot (Sammakko 2008)
L. Frank Baumin Ihmemaa Oz lienee monelle tuttu elokuvana. Siinä myrsky heittää kansasilaistyttö Dorothyn Ozin ihmemaahan, jossa hän onnistuu voittamaan Lännen ilkeän noidan. Gregory Maguire kertoo kirjassaan noidan tarinan.
Elfaba on kaikin puolin varsin erikoinen jo lapsena. Hänen ihonsa on vihreä, hampaat ja äly terävät. Hänen äitinsä on lähtöisin yläluokasta ja isänsä puolestaan kiihkouskova saarnaaja, joka pitää outoa tytärtään rangaistuksena salaisista synneistään. Enimmäkseen Elfabasta huolehtii käytännöllinen ja järkähtämätön Hoitaja, joka ei ole millänsäkään lapsen erikoisesta ulkonäöstä.
Vartuttuaan Elfaba pääsee opiskelemaan Crage Hallin yliopistoon Shiziin. Siellä hänen huonetoverinaan on Glinda, hiukan höpsö ja kevytmielinen tyttö, josta kuitenkin tulee Elfaballe jokseenkin hyvä ystävä. Toveripiiriin kuuluu myös muutama poika läheisestä Briscoe Hallin yliopistosta. Monet Crage Hallin professoreista ovat Eläimiä, toisin sanoen puhuvia ja älykkäitä eläimiä, joilta kuitenkin puuttuvat kaikki kansalaisoikeudet. Kuten rehtori Madame Mirviö asian ilmaisee: "Eläinten tulisi näkyä muttei kuulua". Elfaba tovereineen ryhtyy puolustamaan Eläinten oikeuksia ja salaa he auttavat tohtori Dillamondia (joka on Vuohi) etsimään todisteita sille, ettei Eläinten ja ihmisten välillä ole luontaisia eroja. Dillamond vaiennetaan surmaamalla, minkä jälkeen Elfaba päättää kadota ja jatkaa opiskeluaan omin päin.
Smaragdikaupunkiin asetuttuaan Elfaba keskittyy toimimaan salaisessa vastarintaliikkeessä Ozin tyrannimaista Velhoa vastaan. Tuona aikana hän saa kokea elämänsä rakkauden, josta muistoksi jää poika Liir. Onnea ei kuitenkaan kestä kauan, ja loppuelämänsä Elfaba on kovin yksinäinen.
Elfaban tarina on kiehtova ja ajatuksia herättävä. Omalla tavallaan siinä käsitellään niin poliittista kuin uskonnollistakin vallankäyttöä sekä rotusortoa. Keskeisessä osassa on tietenkin Elfaban kehitystarina. Miksi juuri hänestä tuli Lännen ilkeä noita? Kirja toimii itsenäisenä teoksena, mutta monet asiat saavat lisävalaistusta, jos Baumin Ihmemaa Oz on tuttu.
Noita ja myös sen jatko-osa Noidan poika (2010) löytyvät fantasiakirjojen hyllystä.
Maaliskuun 2011 kirjavinkki Marjane Satrapi
Persepolis (Otava 2004) ja
Persepolis 2 (Like 2007)
Sarjakuvatko roskaa? Roskaa! Tässä on mainio esimerkki aikuisten sarjakuvasta, joka koskettaa lukijaa monella tasolla: yksinkertaisen kauniilla piirrosjäljellä, nuoren tytön kasvukertomuksena ja Iranin lähihistorian kuvauksena. Vinkki: sarjakuvat ovat hyvää luettavaa silloinkin, kun aika ei anna myöten romaanin lukemiseen. Tässä vahvassa tarinassa tosin liikutaan jo sarjakuvan ja romaanin rajamailla.
Arabimaissa kuohuu parhaillaan, mutta niin kuohui Iranissakin 1979. Persepolis on Satrapin omaelämäkerrallinen tarina lapsuudesta ja nuoruudesta islamilaisen vallankumouksen pyörteissä. Satrapin vapaamielinen perhe pyrkii jatkamaan kotona Teheranissa mahdollisimman normaalia arkielämää, vaikka Iranin ja Irakin välinen sota raivoaa ja ääri-islamilaiset kiristävät otettaan yhteiskunnassa. Ilman erilaisia uhrauksia perhe ei kuitenkaan selviä, ja Marjanekin lähetetään 14-vuotiaana yksin Itävaltaan "turvaan". Turva on tietysti suhteellinen käsite. Helppoa ei ole itsensä ulkopuoliseksi tuntevalla Marjanella, muttei myöskään vanhemmilla. Ei edes kotiinpaluun jälkeen.
Sarjakuva romuttaa ennakkoluuloja islamilaisen maailman yksioikoisuudesta. Nuoren ihmisen kasvukivut saattavat olla hyvinkin samanlaisia hyvinkin erilaisissa kulttuureissa. Päähenkilöstä löytyy kuitenkin hämmästyttävää voimaa ja rohkeutta, niin kuin perheen kaikista naisista. Erityisen lämpimästi kuvataan Marjanen ja isoäidin välistä suhdetta.
Sarjakuvan pohjalta on tehty myös hieno animaatioelokuva Persepolis. Senkin voi lainata dvd:nä kirjastosta.
Helmikuun 2011 kirjavinkki
ilmestyi ensimmäisen kerran 1944
Hella Wuolijoki
Enkä ollut vanki- tuokiokuvia vankilasta
Uusi painos tullut,
Tuttua lähihistoriastamme: kirjailija-liikenainen on saanut kuolemantuomion maanpetturuudesta, myöhemmin tuomio muutetaan elinkautiseksi. Alkuaika kuluu Valtiollisen poliisin sellissä, joten sen edustajat saavat oman kitkerän luonnehdintansa
– jälkiviisas lukija miettii onko luonnehdinta yleispätevä, eli Valpo kuin Valpo. Sittemmin tulee siirto Helsingin lääninvankilaan. Kirjoituskone on matkassa, joten tekstiä syntyy.
Kirjan keskeistä antia ovat kuvaukset muista vankilan asukeista. Kirjailija kokee saavansa kylmää vettä niskaansa, kun hän ulkoillessa saa tietoonsa kanssakävelijän tuomion syyn, sille ajalle hyvin tyypillisen. Wuolijoen selliä Katajanokan vankilassa käy siivoamassa passari, tutkintovanki, usein nuori nainen, jäänyt kiinni varastamisesta ja odottaa nyt tuomiotaan. Kirjailija ei voi olla epäilemättä vankila-ajan vaikutusta eikä pitkiä tuomioita: ”Täällä oppii vain rikolliseksi. Kaikki alaikäiset varastyttöset sanovat samaa.” Osansa saa sukututkimuskin, kun vankilan pastori tutkii rikollisten taipumusten periytymistä.
Vankilassa kuvataan kotimaista elokuvaa, ja ohjaajan, ”regissöörin” ääni raikaa käytävästä. Syytä on Wuolijoen närkästyäkin, aamulla ei päässyt ulkoilemaan filmauksen takia. Ei hän tuttua ohjaajaa tuolloin tapaa, mutta huvittelee ajatuksella: ”.. piti minulle innostuneen puheen juhlaillallisella. Kiitos viimeisestä; hauska tavata intresantissa ympäristössä.”
Kuvatuksi tulee myös helmikuinen pommitusyö, jolloin vankila saa osuman ja Wuolijoen selli tuhoutuu.
Lopulta koittaa paluu kotiin, isoäidin onnea, harmistumista kotitarkastajien jättämästä sekasorrosta. Sota-aika luo dramatiikkansa, mutta kyllä draama on Wuolijoenkin hallussa. Asialla on samaan aikaan myös tarkkasilmäinen havainnoitsija. Kieli on hiukan vanhahtavaa, mutta siksiköhän ajankuva ja tunnelmat välittyvät lukijalle elävinä, samoin tekijän idealismi ja monipuolinen yleissivistys.
Erikoisen elämän elänyt nainen, mutta rouva on rouva vankilassakin.
Tammikuun 2011 kirjavinkki
| Torsti Lehtinen: Hyvän ja pahan tällä puolen |
 |
Ja jos sen sisältämät jutut olisivat vain parin kolmen sivun mittaisia, voisi sopivissa kohdissa lukemisen huoletta lopettaa minkään silti jäämättä kesken.
Ja vielä parempi, jos noissa lyhyissä jutuissa olisi sisältöä enemmän kuin keskivertoromaanissa, jonka juonikuvion pystyy usein päättelemään jos ei nyt ihan yksityiskohdiltaan niin pääpiirteissään kumminkin.
Ja jos kirjoittaja olisi paljon lukenut, lukemansa ytimekkääksi työstänyt ja ajattelemansa mestarillisesti kertonut, niin tuollaisesta kirjasta väkisinkin valuisi jotain lisäarvoa selällään loikoilevaan lukijaankin.
Ja jos ’jos’ onkin ’kun’ nenän edessä on Torsti Lehtisen Hyvän ja pahan tällä puolen (1991), 100-sivuinen kevyesti kädessä pysyvä kirja. Sisältö ei ole kevyttä.
”Hyvän ja pahan tällä puolen” viittaa Nietzscheen ja filosofiaan. Torsti Lehtinen on ajattelija, mutta myös teologi, joten kirja ei ehkä sovellu vakaumuksensa puolesta pelkäävälle puristiateistille, mutta kylläkin kaikille avoimesti ajatteleville ihmisille
Joulukuun 2010 kirjavinkki:
Anthony de Mello: Like-Kustannus |
 |
Näillä sanoilla hyvä ystäväni evästi minua tutustumaan Anthony de Mellon kirjaan Havahtuminen.
Hieman epäillen tartuin kirjaan, mutta luettuani sen havaitsin, että tämä teos on sellainen, johon on palattava aina uudelleen ja uudelleen.
Yksien kansien sisällä erinomainen yhdistelmä idän ja lännen viisautta.
Kirja sopii mielestäni kaikille, niin uskovaisille kuin ateisteille, mystikoille kuin rationalisteille.
Hengellisen ja elämänfilosofisen kirjallisuuden klassikoksi noussut Havahtuminen käsittelee elämän peruskysymyksiä tavalla, joka ei jätä ketään kylmäksi.
Teos ilmestyi intialaisen jesuiittaveli Anthony de Mellon kuoleman jälkeen vuonna 1987. Siihen on tallennettu hänen New Yorkissa pitämänsä luennot.
Tämän kirjan ”punainen lanka” on tietoisuus.. Elämää tässä ja nyt!
De Mello kehottaa hidastamaan vauhtia, maistamaan, haistamaan, kuulemaan ja antamaan aistien herätä. ”Olkaa tietoisia siitä, mitä sanotte, teette, ajattelette ja miten toimitte. Se mikä on tietoista, on hallinnassa, se mistä ette ole tietoisia, hallitsee teitä”.
De Mellon perusajatus on, että useimmat ihmiset elävät mekaanisesti, ”unessa”, eivätkä elä tietoista elämää. ”Unessa” oleminen tarkoittaa, että elämme enemmän menneessä, emme näe ihmisiä, sellaisina kun he ovat, vaan oman mielikuvamme mukaan.
Havahtuminen on heräämistä tästä unesta, tiedostamista, nykyhetkessä elämistä.
Haaveilemme tulevaisuudesta tai suremme menneitä, vaikka meidän pitäisi keskittyä siihen mitä on sen sijaan, että unohdamme nykyhetken.
Meidän on lakattava yrittämästä muuttaa todellisuutta ja toisia ihmistä.
On ymmärrettävä, että muutoksen on lähdettävä meistä itsestä.
”Havahtuminen” on opaskirja elämään – kirja, joka on luettava sydämellä avoimin mielin – kirja, joka on oivallettava.
Rakkaan ystäväni sanoin:
"Elämä tässä ja nyt on kuitenkin ihanaa, asenne ratkaisee paljon .
Sen oivaltaminen helpottaa heti, ei tarvitse taistella tunteita vastaan ja ymmärtää, että ne ovat vain ajatuksia. Me olemme paljon enemmän kuin meidän ajatukset, ajatuksiahan tulee ja menee."
Matka, elämä on oppimista ja ymmärrän, että minulla on siinä paljon oivaltamista."
Marraskuun 2010 kirjavinkki:
| Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta Tammi 2009 |
 |
Gappahin kertomusten Zimbabwessa, Botswanan itäisessä naapurimaassa, mikään ei ole suloista eikä harmonista, mikään ei järjesty rehellisen keinoin ja inflaatio laukkaa.
Vanhat viisaat naisetkin saattavat joskus panna vastoinkäymiset noituuden syyksi – miehistä nyt puhumattakaan.
Viistoa huumoria, elämän surkeampia sävyjä, arkielämän selviytymistä tarjoillaan napakoissa kertomuksissa: ihana yhteisöllisyys näyttää toisen puolensa, kun hautajaisten järjestäjän on ruokittava koko suku. Tai kun Eurooppaan mielivä serkku ottaa säästöt "lainaksi" – väärennetyt paperit maksavat paljon. Eikä länsiafrikkalaisilta huijareilta välty edes Euroopan komennukselle päässyt konsuli.
Zimbabwen nykymenoa kuvaavat tarinat eivät välttämättä tarjoile lukijalle hyvää mieltä, pikemminkin kouraisevat. Ei siis botswanalaisen Mma Ramotswen viisautta, mutta kolmetoista eri tarinaa, ilkikurisesti.
Lokakuun 2010 kirjavinkki:
| Reid, Shauna: Dieettitytön huimat seikkailut Otava 2009 |
 |
Kirja perustuu Australialaisen Shaunan pitämään nettipäiväkirjaan.
On uusi vuosi ja Shauna katselee jättimäisiä pikkuhousujaan, jotka kuivuvat narulla Australian kesässä. Shauna innostuu erilaisista dieeteistä ja kokeilee uusia liikuntamuotoja. Shauna ehtii ruotia välejään äitinsä, Emäaluksen kanssa. Elämä vie Shaunan Edinburghiin Skotlantiin työviisumilla yhdessä sisarensa Rhianonin kanssa. Tytöjen haaveilema matka Venäjälle toteutuu ja huomaapa Shauna Ruotsin laivalla rakastavansa Fazerin suklaata. Rhianon muuttaessa Lontooseen Shauna suunnittelee häitään edinburghilaisen poikaystävänsä kanssa. Häitä vietetäänkin Las Vegasissa. Elämä on paljon muutakin kuin ikuinen laihdutuskuuri, kuten Shauna saa huomata. Kun uskaltaa ulos neljän seinän sisältä ja kykenee voittamaan itsensä on vain taivas rajana. Kirja on kasvukertomus, jossa Shauna voittaa itsensä ja löytää elämänsä rakkauden ja liikuntainnostuksen.
Syyskuun 2010 kirjavinkki
 |
Ottoson, Anna: Lihottaako leipä? Kyselykirja ruoasta ja terveydestä Schildt 2009 |
Anna Ottoson on ruotsalainen ravintoterapeutti, joka on kotimaassaan tunnustettu alansa asiantuntija. Hänen vastaamistaan kysymyksistä on koottu kirja. Kirjan kysymykset on jaoteltu aihepiirien mukaan, esimerkiksi: rasva, ruoka & kuntoilu, laihdutuskuurit, allergiat. Lopussa on myös hyvä asiahakemisto.
Kirjassa on runsaasti tietoiskuja, vinkkejä ja testejä kunnostaan ja terveydestään välittäville. Varsinkin juuri kuntoilun ja laihdutuksen aloittaneelle kirja on mitä mainioin tiedonlähde. Kirjasta löytää vastaukset juuri niihin kysymyksiin, joita useimmat mielessään pohtivat, mutteivät ehdi kahlata läpi paksuja ravintotieteen kirjoja. Asiat on kerrottu selkeästi ja käytännönläheisesti.
Kirjan voi lukea usealla tavalla. Sen voi lukea kannesta kanteen, tai hakea sieltä vain itseään kiinnostavan aihealueen kysymykset. Kirjan voi avata mistä tahansa ja antaa sattuman korjata satoaan…
Kirja tietää kertoa, että ihminen syö elämänsä aikana 50 tonnia ruokaa, ja antaa vastauksen muun muassa kysymykseen: Miten syödä, jotta tulisin pirteäksi? Lue, niin tiedät!
Elokuun 2010 kirjavinkki
| Kari Hotakainen: Ihmisen osa WS Bookwell 2009 |
 |
Haluatko lukea kirjan, joka itkettää ja naurattaa? Kirjan, joka pakottaa ajattelemaan ja joka kertoo jotain olennaista tämän päivän Suomesta, suomalaisuudesta ja maahanmuuttajista? Kirjan, jonka kanssa aika ei taatusti mene hukkaan?
Kari Hotakaisen uusin kirja Ihmisen osa on kaikkea tätä ja vielä paljon enemmän. Kirja kertoo Salmesta, eläkkeellä olevasta lankakauppiaasta ja hänelle tärkeistä ihmisistä. Salme tapaa kirjamessuilla kirjailijan, jolla ei ole enää aiheita, mistä kirjoittaa. Salme ryhtyy juttusille kirjailijan kanssa ja pian he sopivat, että Salme myy elämänsä kirjailijalle ja kirjailija kirjoittaa siitä kirjan. Kirjailija on valmis maksamaan Salmelle hänen elämäntarinastaan 5000 euroa, mutta entisenä lankakauppiaana Salme ymmärtää elämänsä arvon ja korottaa hinnan 7000 euroon.
Mitä kaikkea Salme elämästään kertoo ja millainen kirja siitä syntyy? Saat sen selville, kun avaat Hotakaisen uusimman.
Heinäkuun 2010 kirjavinkki:
| Elizabeth Peters: Krokotiili hiekkasärkällä Myrskykustannus 2008 |
 |
Amelia Peabody, nuori naimaton nainen 1800-luvun Englannissa isänsä kuoleman ja perinnön saatuaan, päättää lähteä Egyptiin tutkimaan paikkoja, joita hänen isänsä tutki aikoinaan. Hänen palkkaamansa seuralainen sairastuu Roomassa. Kadulta Amelia löytää pyörtyneen nuoren naisen Evelyn Barton-Forbesin, jolla on synkkä salaisuus. Evelynin vastusteluista huolimatta Amelia palkkaa hänet uudeksi seuralaisekseen..
Naiset jatkavat matkaa kohti Egyptia. Kairossa naiset tutustuvat pyramideihin, muumioihin ja mielenkiintoisiin herrasmiehiin. Matkan jatkamista varten Amelia vuokraa veneen miehistöineen. . Ensimmäinen kohde on Amarman kaivaukset. Matkalla kaivauksille vastaan tulee Walters Emerson. Hän pyytää Ameliaa katsomaan sairasta veljeään.
Naiset jäävätkin kaivaukselle auttamaan muumion etsimisessä. Lopulta muumio löytyy ja katoaa pian. Muumio palaa kaivaukselle pelottelemaan seuruetta. Kaivaukselle tunkeutuu myös seuraneiti Evelynin serkku. Hitaan alun jälkeen saadaan käyntiin kunnon mysteeri, kun naiset ystävineen kohtaavat kummia kauhuja suoraan muinaisesta Egyptistä. Tapahtumien ja hämmentävien yllätysvierailujen jälkeen voimakastahtoinen Amelia katsoo velvollisuudekseen selvittää vaaroja kaihtamatta perin pohjin mistä on kyse.
Kesäkuun 2010 kirjavinkki:
 |
Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1 Otava 2003 Jatko-osat: Siveysoppia kauniille tytöille Kirahvin kyyneleet Kalaharin konekirjoituskoulu miehille Elämän kirkas keskipäivä Botswanan iloiset rouvat Onni ja siniset kengät Oivallinen aviomies |
Näissä kirjoissa on sinulle piristystä kesäiltoihin.
Minun kuulemani kirjavinkkari kuvaili tätä ensimmäistä kirjaa niin innostavasti, että luin sen itsekin. Olen lukenut myös kaikki sarjan sen jälkeen ilmestyneet kirjat ja odotan aina innolla syksyä ja uusia etsivätoimiston kuulumisia.
Kirjasarjan päähenkilö on Mma Precious Ramotswe, jolla on naisten etsivätoimisto. Lisäksi se on Botswanan ensimmäisen ja ainoan etsivätoimisto. Apunaan hänellä on Botswanan Sihteeriopistossa loppututkinnon suorittanut Mma Makutsi.
Kuuluisa etsivä neiti Marple esikuvanaan he ratkovat arkisia rikoksia ja pulmia.
Kovin jännittäviä nämä kirjat eivät ole, mutta niissä tulee Arfikkakin tutummaksi.
Mma Precious Ramotswe on älykäs ja rehevä nainen ja vanha pakettiauto vie häntä uskollisesti pitkin Kalaharin kuoppaisia teitä.
Kirjoissa juodaan lukuisia kupillisia Rooibos-teetä. Teetä saa muuten jo meiltäkin lähikaupoista.
Kirjoissa on suuri rooli myös J.L.B. Matekonilla autokorjaamoineen ja apupoikineen.
Kirjat ovet todella hyväntuulisia, elämäniloisia ja niissä on myös naisellista viisautta ja maanläheistä filosofiaa.
Kirjastosta löytyy kirjoihin perustuvia DVD-videoita,
suosittelen lämpimästi.
Kesällä sarja tuli myös televisiosta!
Toukokuun 2010 kirjavinkki:
 |
Tommy Hellsten: Pysähdy-olet perillä 12 oivalluksen polku Minerva 2009 |
Tunnetun kirjailijan, terapeutin ja luennoitsijan Tommy Hellstenin kahdentoista lyhyen kirjoitelman kokoelma Pysähdy – olet perillä on lähde oivallusten poluille.
Hellsten kirjoittaa mm. luonnon ja meren parantavasta vaikutuksesta, unelmista ja vaikeiden asioiden käsittelemisestä. Hän kutsuu lukijoitaan matkalle eri puolille Pohjois-Eurooppaa. Pysähdy – olet perillä on myös matkakirja ihmisen sisäiseen eheytymiseen. Kirjailija rohkaisee lukijoitaan tekemään havaintoja ja ottamaan etäisyyttä elämän kiireeseen ja suorittamiseen.
Pysähdy – olet perillä on erilainen kirja, kuin Hellstenin aikaisemmat teokset; ulkoiset havainnot ja kokemukset, ihmisten erilaisuuden ja käytöstapojen vertailu vie tällä kertaa pääosan.
Vaikenemisen ongelmasta Hellsten kirjoittaa, että on vain yksi tie vapautua menneisyyden kivuista, niiden yli eikä ali ei voi kulkea vaan niiden läpi.
Hellstenin tekstit saavat ihmisen oivaltamaan herkkyyden itsessään kuulla, nähdä ja kokea elämää ja asioita uudella tavalla.
Hän on julkaissut useita menestysteoksia kuten Virtahepo olohuoneessa, Saat sen mistä luovut ja Kolmas mahdollisuus.
Huhtikuun 2010 kirjavinkki:
| Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi Tammi 1995 |
 |
Sisko Istanmäen romaani Liian paksu perhoseksi on elävä ja tragikoominen tarina, joka sijoittuu 1960- luvulle Pohjanmaalle, pienelle Ruutinojan kylälle.
Istanmäki oli Finlandia-ehdokkaana 1995 ja kirjakauppa- ja kirjastoväen Kiitos kirjasta-mitalin hän sai vuonna 1996. Romaanin päähenkilön, kookkaan Kaisun ja hintelän ja pienikokoisen Ernin yhteiselo kehittyy vähitellen rakkaustarinaksi. Ulkoisesta erilaisuudestaan huolimatta heidän elämänsä soljuisi sopuisasti, ellei Erniä lapsesta saakka alistanut äiti puuttuisi heidän elämäänsä. Etenkin tosikkomaisen ja tapasidonnaisen anopin ja muualta paikkakunnalle muuttaneen rento-otteisen miniän kulttuuriset erot aiheuttavat monenlaista kitkaa, sopuisan ja kiltin Ernin yrittäessä toimia erotuomarina.
Näytelmäkirjailijanakin aikaisemmin menestyneen Istanmäen dialogi on realistisen luontevaa, johon lukijan on helppo samaistua. Hyvän kirjan voi lukea useaankin kertaan. Liian paksu perhoseksi on yksi sellainen, joka koskettaa kaikenikäisiä lukijota.
Sisko Istanmäeltä ilmestyi viime vuonna romaani Yöntähti.
Maaliskuun 2010 kirjavinkki:
| Meyer, Stephenie: Vieras suomentanut:Pirkko Biström WSOY 2009 |
 |
Kirja kertoo Vaeltajan ja Melanien tarinan. Mitä tapahtuu jos ihmisen oma sielu ei suostukaan vain katoamaan. Jos ihmisen sielu on niin voimakas, ettei tunkeilija pysty sitä kukistamaan ja hiljentämään. Mitä tapahtuu, jos ihmisestä ja sielusta tulee ystävykset ja sielu kääntyy omiaan vastaan, taistelemaan ihmisten puolella.
Kirjan teeman, avaruusoliot tulevat ja sieppaavat ihmiset muuttaakseen heidät omanlaisikseen, ei kannata antaa hämätä. Kirja ei ole perinteistä scifiä, ehkä ei scifiä lainkaan, vaan vain hieman erikoinen rakkauskertomus. Kyllä, kirjassa on avaruusolioita, mutta lukiessa sitä ei edes muista. Kirja tempaa sinut mukaansa ja täyttää sinut tuskalla, rakkaudella ja pelolla ihmisten puolesta. Myötäelämisen tunne kirjan henkilöiden kanssa on uskomaton. Kirjaa lukiessa tuntuu maailman luonnollisimmalta asialta, että yhden ruumiin sisässä on kaksi täysin erilaista sielua ja toinen näistä sieluista on avaruusolio.
”Leikkaussalin vahvojen lamppujen alla sielu hohti kirkkaammin kuin valoa heijastava hopeanvärinen veitsi hänen kädessään. Se vääntyili ja väreili kuin elävä nauha, venytteli tyytyväisenä päästyään kryonisäiliöstä pois. Sen ohuet, untuvaiset ulokkeet, joita oli tuhatkunta, aaltoilivat pehmeästi kuin kalpean hopean väriset hiukset. - - Darren laski pienen kimaltavan olennon varovasti aukkoon, jonka Yli oli tytön niskaan tehnyt. Sielu ujui sulavasti tarjottuun tilaan ja punoutui kiinni vieraisiin kudoksiin. Yli ihaili sen taitoa ottaa uusi koti haltuunsa. Sen ulokkeet kietoutuivat tiukasti paikalleen hermokeskusten ympärille; jotkin niistä pitenivät ja työntyivät syvemmälle, näkymättömiin aivojen alle ja sisään, näköhermoihin, korvakäytäviin. Sielu oli liikkeissään hyvin nopea, hyvin varma. Kohta sen kimaltavasta olemuksesta näkyi enää pieni kaistale.”
Helmikuun 2010 kirjavinkki:
 |
Kerrigan, Kate: Onnellisen avioliiton reseptejä suomentanut Helinä Kangas Bazar, 2008 |
Mitä rakkaus on? Mistä tietää, että rakastaa? Kuinka rakkauden voi tunnistaa?
Suuria kysymyksiä ja tämä kirja vastaa niihin kaikkiin.
”Sanotaan, ettei onnellista aviolittoa ole olemassakaan, mutta se ei ole totta. Onnellinen avioliitto on sellainen, jossa kaksi ihmistä elää yhdessä lähes koko elämänsä, kunnes kuolema heidät erottaa. Helppoa avioliittoa ei sen sijaan ole olemassa. Jostain syystä me vain oletamme, että rakkauden pitäisi olla helppoa.”
”Luulin ettei voi sitoutua ennen kuin on oikeasti rakastunut. Nyt tiedän, että ei voi oikeasti rakastaa ennen kuin sitoutuu.”
”Rakastumisella on lyhyempi takuuaika kuin vedenkeittimellä, ja sillä voi ajan oloon olla avioliitossa paljon vähemmän käyttöä. On parempi varustautua annoksella sokeaa uskoa, niin että kun rakkaus loppuu, jaksaa uskoa että se tulee takaisin. Sillä se tulee. - -rakkaus ei ole avioliitossa koskaan täydellistä tai lopullista. Sen täytyy olla joustavaa, sopeutuvaista. Jos takertuu liikaa yhdenlaiseen rakastamiseen – ihanaan kihelmöinnin tunteeseen, jännitykseen – sitä ei voi korvata millään sitten kun se päättyy.”
”Avioliitot tehdään mittatilaustyönä: niitä täytyy justeerata ja sovitella, kunnes ne asettuvat tilaansa.”
Kirjasta löytyy nimensä mukaisesti reseptejä niin rakkauteen ja avioliittoon kuin ruuan laittoonkin. Kirja ei ole mikään imelä rakkausromaani, vaan loistavasti ja tunteella kirjoitettu kuvaus kahden naisen elämästä ja rakkaudesta. Siitä, kuinka sukupolvesta toiseen pohditaan ja kamppaillaan aina samojen kysymysten äärellä. Mitä rakkaus on? Mistä tietää, että rakastaa? Kuinka rakkauden voi tunnistaa?
Tammikuun 2010 kirjavinkki:
Richard Powers: Suomentanut Markku Päkkilä |
 |
Elämme Tiger Woodsien ja Barak Obamien aikaa. Toisin oli vielä 50 vuotta sitten, jolloin kahvinruskea lapsi yhdysvaltalaisessa perheessä ei ollut vain väistämätön suuren sulatusuunin iloinen seuraus vaan monen sukupolven ja suvun pelon ja välttelyn syy.
Selkeän rotuerottelun maassa vaalean suklaan värinen oli liian valkoinen matkustamaan yleisen liikenteen bussin takaosassa, mutta myös aivan liian tumma istuakseen valkoisille varatuille istuimille. Siis mikä hän oli?
Sitä kysyy Richard Powers romaanissaan ”Laulut joita lauloimme” vanhan puhisevan herrasmiehen hahmossa veljeksiltä Jonahilta ja Josephilta 1960-luvulla (Jonahin voitettua laulukilpailut Josephin säestämänä): ”Mitä te pojat oikein olette?” Jonah vastaa laulaen:
”Mä mamman ainut poika oon ja oudon väen kanssa käyn…”
Tähän aikaan noin kaksikymmenvuotiaiden poikien äiti on mustaihoinen Delia ja isä David Strom, toista maailmansotaa Saksasta Yhdysvaltoihin paennut juutalainen, ja jotka toisiinsa on yhdistänyt Marian Andersonin konsertti sekä Lincolnin patsas Washingtonissa. Heidät on yhdistänyt toisiinsa rakkaus musiikkiin.
Musiikista he rakentavat viisihenkiseksi kasvavan perheensä yhteisen kielen ja turvan ulkopuolista kasvavaa vihamielisyyttä vastaan. Kuinka kauan Stromien yksityinen, suojattu maailma kestää yhteiskunnan murroksessa? Väkivaltaisuus ja rotuvihamielisyys kasvavat 50- ja 60-luvuilla.
Veljekset JoJo (näin äiti heitä kutsuu) joutuvat kohtaamaan katumellakat. Äiti kuolee varhain onnettomuudessa. Onnettomuusko?, kysyy Ruth, perheen kuopus, joka etsii identiteettiään äidin puoleisesta mustasta yhteisöstä.
Isä David fyysikkona, joka on ollut osallisena rakentamassa sodanaikaista ”suurta salaisuutta” väistää vaimonsa kuoleman aiheuttaman surun uppoutumalla työhönsä ja etsimällä todistusta kysymykselle: Onko aikaa olemassa?
Romaanissa aika ei ole lineaarinen jatkumo. Eri vuodet ja vuosikymmenet lomittuvat toisiinsa Josephin kertomana käsillä olevien teemojen mukaisesti. Punaisena lankana kulkee Jonahin erityislahjakkuus ja laulajanura, joka ei ole aivan itsestään selvä:
Schubertin Erlkönig, saksankieli ja vaaleanruskea nuori mies yhdistelmänä ihmetyttää aikalaisia kuten nykyisin suurta kohinaa aiheuttava Susan Boyle arkisine olemuksineen ja ihmeellisine äänineen. Mutta myös ympyrä sulkeutuu, David-isän ajatusten mukaisesti loppu voi ollakin alku, tai filmi kulkea myös taaksepäin.
Powersin ”Laulut joita lauloimme” pitää lukijaa otteessaan kuin sujuvasti soljuva musiikkiteos. Se elää musiikissa ja musiikista keskipisteenään arkipäivän rakkaus, perhe, ystävyys, ihmissuhteet ja tuosta keskipisteestä käsin laajentuen koskemaan yleismaailmallisia teemoja – ihmisyys, politiikka, väkivalta, pakolaisuus, sodat – kurkotellen aina inhimillisen käsityskyvyn äärirajoille asti ajan ja avaruuden pauloihin.
Richard Powers (s. 1957) on palkittu National Book Awardilla Yhdysvalloissa v. 2006 teoksestaan The echo maker, joka ilmestyy suomeksi syksyllä 2009 nimellä Muistin kaiku.
Suosittelemme tutustumista myös tähän kirjaan – antoisia lukuhetkiä!
Joulukuun 2009 kirjavinkki:
 |
John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen Gummerus 2008 606 s. |
Outoja tapahtuu ja veri roiskuu, lähiöasukkaiden elämää kuvataan kuitenkin todentuntuisesti. - Moderni vampyyritarina. - Loppuratkaisu komea.
"Kun poliisi joulukuussa viimein löysi kuljettajan, joka oli ajanut muuttokuormaa, tällä ei ollut paljon kerrottavaa. Kuskin kalenterissa vuodelta 1981 luki vain: ’18. lokak. Norrköping - Blackeberg (Tkhlm)’. Hän muisti että kyydissä olivat olleet mies ja tämän tytär, nätti tyttö.
- Niin muuten, niillä ei ollut juuri lainkaan tavaroita. Sohva, nojatuoli, olisiko ollut sänkykin. Kevyt kuorma siinä mielessä. Niin, ja sitten ne halusivat muuttaa yöllä. Sanoin että se olisi kalliimpaa kun tulisi epämukavan työajan lisä ja muuta. Mutta sillä ei ollut mitään väliä. Kunhan vain ajettaisiin yöllä, se tuntui olevan tärkeintä. Onko tapahtunut jotain?"
Marraskuun 2009 kirjavinkki:
| Parkin, Gaile: Kigalin kakkukauppias (Tammi 2009) |
 |
Kirjailija Gaile Parkin on työskennellyt Afrikassa, muun muassa Ruandassa, joten haasteet ja ongelmat, jotka kirjassa ovat pohjavirtana, ovat hänelle tuttuja. Esitellyksi tulevat kaikki Afrikan vitsaukset, jotka meillä ylittävät uutiskynnyksen. Vahvempaa on kuitenkin lämpimän humoristisesti kuvattu kirjan henkilöiden tavallinen elämä.
Kirjan tapahtumissa eletään vuotta 2000, joten vuoden 1994 tapahtumat ovat vahvasti läsnä ihmisten arkipäivässä. Angelin juhlapukukankaan (made in Ghana) painokuvion nimi valottaa arjesta selviytymisen ideaa nasevasti "Auta minua, niin minä autan sinua".
Kakkutilausten ohessa Angel kuuntelee asiakkaidensa huolia ja järjestelee asioita parhainpäin. Vaikkapa sopivan etunimen sille tyttövauvalle, jonka kastejuhlaan häneltä tilataan kakku. Tai oikeuden mukaisen sähkölaskun niukoilla varoilla elävien vapaaehtoistyöntekijöiden maksettavaksi.
Hyviä asiakkaita Angelilla onkin jo asuintalossaan, jonka asujaimistoon kuuluu väkeä niin eri puolilta Afrikkaa kuin Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. Monet naapureista ovat YK:n leivissä tai vapaaehtoistyöntekijöitä, toki edustettuna on myös CIA.
Angel ei pelkästään ole kaikki parhain päin järjestävä matriarkka. Hänenkin elämässään on tumma juonne: Angelin perheeseen kuuluu aviomies Pius ja viisi lastenlasta. Omien lasten kuolema, suru ja tapahtumien todellisen luonteen väistäminen painaa Angelia ja hänen aviomiestään. Lasten kuolemasta ei puhuta.
Auttaja saa apua asiakkailtaan: todellisuus on uskallettava kohdata. Vähitellen Angel kasvaa siihen, ettei totuuden myöntäminen vahingoita vaan vahvistaa.
Kirjan vahvat naiset uskovat huomiseen.
Lokakuun 2009 kirjavinkki:
| Henkilökaskujen & anekdoottien kirja (Elämänviisauden kirjan sisarteos) |
|
 |
Koonneet Hannu Tarmio, Janne Tarmio ja Kauko Saarentaus |
Puheenpitäjien ja seuranpidon virtuoosien avuksi kirjassa on aihehakemisto, josta löytää kyllä tilaisuuteen kuin tilaisuuteen sopivan tarinan. Kirjan tarinoihin pätee luonnehdinta, että usein yksi ainoa yksityiskohta voi karakterisoida kokonaista tapahtumaa (henkilöä) terävämmin, mieleenpainuvammin ja olennaisemmin kuin pelkästään asiaperäinen selostus.
Esimerkkejä ko. hyvistä tarinoista olisi vaikka kuinka paljon; valitsin tähän yhden, joka mielestäni kuvaa hyvin Winston Churchilliä ja hänen realismiaan:
"Toisen maailmansodan viimeisinä päivinä Churchilliä vannotettiin olemaan tekemättä samoja virheitä kuin ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa tehtiin. Churchill ryhtyi heti rauhoittelemaan alahuonetta. Ja sanoi olevansa varma, ettei tule toistamaan vanhoja virheitä ja jatkoi olevansa varma myös siitä, että tulee taatusti tekemään tukun uusia."
Huvittavia ja mielenkiintoisia, myös ajatuksia herättäviä tarinoita on tässä teoksessa jokaiselle. Suosittelen!!!
Syyskuun 2009 kirjavinkki:
| Ahern, Cecelia: P.S. Rakastan sinua Gummerus 2005 |
 |
”Lupasin sinulle listan, joten tässä se on. Kirjekuoret pitää avata juuri silloin, kun kuoressa sanotaan, ja kaikkia ohjeita pitää noudattaa. Muista että minä katselen sinua, joten tiedän kyllä…. P.S. Rakastan sinua…” |
”Lista” on lähtenyt rakastavaisten omasta pikku vitsistä, joka on kerrottu myös ystäväpiirille ja näin ”Lista” on alkanut elää omaa elämäänsä. Mitä Holly tekisi, jos Gerry ei olisi muistuttamassa häntä maidon ostosta, laskujen maksusta tai valojen sammuttamisesta ennen sänkyyn menoa? Maatessaan vuoteenomana Gerry on kirjoittanut Hollylle kymmenen pientä ”Listaa”, yhden jokaiselle kuukaudelle hänen kuolemansa jälkeen. ”Listan” avulla Holly saa taas otteen elämästään tuntiessaan, että Gerry on yhä lähellä. Kuukausien kuluessa käy ilmi, että Gerry on punonut kokonaisen juonen Hollyn uutta elämää varten. Mutta kuinka kuvaan sopii Hogan’s – pubin uusi omistaja Daniel, jolle Hollyn tuntuu olevan hyvin helppo puhua surustaan ja elämästään.
”Maaliskuu
Älä enää kolhi itseäsi. Osta lamppu yöpöydällesi!
P.S. Rakastan sinua…”
Elokuun 2009 kirjavinkki:
 |
Hosseini, Khaled: Tuhat loistavaa aurinkoa |
Vuosien kuluttua naapurin nuori tyttö, Laila, päätyy vanhempiensa kuoltua samaan perheeseen Mariamin ja Rashidin kanssa. Hänestä tulee Rashidin toinen vaimo. Hosseini kuvaa kiinnostavasti naisten välisen vihamielisyyden muuttumista ystävyydeksi, rakkaudeksi Lailan tytärtä kohtaan ja lopulta uhraukseksi Lailan onnellisen elämän puolesta.
Kirja pitää otteessaan. On mennyt vuosia siitä, kun koin edellisen kerran yhtä vaikuttavan lukuelämyksen. Luin ahmien, kertomusta ei yksinkertaisesti voinut jättää kesken. Kirja ei kerro pelkästään tarinaansa, vaan tarjoaa tietoa maasta ja kulttuurista, joka on niin erilainen kuin omamme.
Heinäkuun 2009 kirjavinkki:
| Kati Tervo: Kesäpäiväkirja Kirjailijaperheen kesäisiä tunnelmia (WSOY 2008) |
 |
Arkiset asiat ja tavallinen perhe-elämä kuulostavat äkkiseltään tylsältä kirjan aiheelta, mutta Kati Tervo kirjoittaa huumorilla, lempeän ironisesti ja itseironiseti. Vähäeleisyydestä ja toteavuudesta huolimatta kesän tunnelmat välittyvät kirjasta vahvasti.
Oman mausteensa kirjaan tuo julkisuuden henkilön perhe-elämän kuvailu. Ovatko kirjan mökillä ruohoa ajeleva mies ja lööpeistäkin tuttu kirjailija- ja televisiopersoona todellakin yksi ja sama henkilö? Lukijan uteliaisuudennälkä tulee tyydytettyä mutta juorulehtitasolle ei sorruta. Päällimmäisenä kirjasta jää lukijalle hyvä, kesäinen mieli.
Jari Tervo on aiemmin kirjoittanut perheestään ja isäksi tulemisestaan kirjan Kallellaan (WSOY 2000).
Kesäkuun 2009 kirjavinkki:
 |
Mari Mörö: Melkein kaikki itää. Puutarhaa pihan täydeltä. Kirjapaja 2006. |
Melkein kaikki itää on mielenkiintoinen kirja, sillä se yhdistää omakohtaisia kokemuksia puutarhanhoidosta juonelliseen kerrontaan ja päiväkirjamaiseen vuoden kierron kuvaamiseen. Kirjasta saa käytännön vinkkejä ja neuvoja puutarhanhoitoon ja suunnitteluun, vaikka se ei tavanomainen puutarhakirja olekaan.
Puutarhanhoito vaatii kärsivällisyyttä, se on vihertuuraajan keskeinen teesi. Vihertuuraaja tekee kaiken itse multaseoksista lähtien. Moottorisahan käyttö tai tarpeen vaatiessa vaikkapa pieni pölytysapu sähköhammasharjalla ovat kaikki vihertuuraajan keinovalikoimassa.
Puutarhanhoidosta voi nauttia puutarhaa hoitamalla, mutta myös sohvalla maaten ja erinomaisen hauskaa kirjaa lukien. Luonnonmukaiset menetelmät ovat vihertuuraajalle mieleen, mutta mitä tapahtuu sankopyydykseen jääneelle myyrälle, sen saat tietää lukemalla kirjan.
Viime vuonna Möröltä ilmestyi Parhaat päiväni pihalla, joka on myös puutarha-aiheinen ja tänä vuonna on tulossa vielä kolmas Vapaasti versoo.
Toukokuun 2009 kirjavinkki:
| Anhava, Tuomas: Kevään kukat, syksyn kuu: Kootut tankarunot. |  |
Tanka on pelkistämisen taidetta. Muutamalla rivillä ilmaistaan suuria asioita ja tunteita.
Vuodenaikojen vaihtelu, vuorokaudenajat, yksinäisyys, ihmisen kaipuu toisen luo, ystävyys ja rakkaus ovat tankojen keskeisiä teemoja.
Kirsikkapuut kukkivat, kuu loistaa, villihanhet lentävät. Yli tuhatvuotinen runo elää ja hengittää!
Älä hymyile
kuin vehmas vuori pilven
ylittäessä,
kaikki arvaavat, että
olemme rakastuneet
Elämä haihtuu
niin kuin kaste aamuun. Vaan
vaikka vanhenen,
olen nuori taas, rakkain,
kun odotan sinua
Ps. Nämä ovat mainioita tekstiviesteinä ystävälle tai rakastetulle!
Haku, varaus, uusinta
