Ilmanlaatu
Siilinjärven ilmanlaatuun vaikuttavat pääasiassa liikenteen, energiatuotannon ja teollisuuden päästöt. Haitallisista päästöistä keskeisempiä ovat rikkidioksidi, typen oksidit ja hiukkaset. Muun muassa puun epätäydellisessä palamisessa syntyy polyaromaattisia hiilivetyjä (PAH). Kuopion Niiralassa omakotialueella talvella 2008-2009 tehtyjen mittausten mukaan hengitettäviin hiukkasiin (PM10) sitoutuneiden PAH-yhdisteiden pitoisuudet olivat melko korkeat. Puun pienpoltosta on valtakunnallinen ohje.
Siilinjärven ilmanlaatua on seurattu yhteistyössä Kuopion kaupungin ympäristökeskuksen kanssa Ilmatieteen laitoksen laatimaan seurantasuunnitelmaan perustuen. Seurannan ovat rahoittaneet kunnat ja alueen merkittävimmät ilmapäästöjä aiheuttavat toiminnanharjoittajat. Seurantaan on sisältynyt myös teollisuuslaitosten ja energiantuotannon pistelähteiden, kiinteistöjen erillislämmityksen ja autoliikenteen hiukkaspäästöjen ja päästöjen leviämisen selvittäminen. Lisäksi on tehty laskelma kasvihuonekaasu- ja energiataseesta. Ilmanlaatumittausten ja selvitysten tulokset on koottu raportteihin.
Siilinjärvellä ilmanlaatua seurattiin vuosina 2003 - 2006 kirkonkylässä (Sorakuja) ja vuosina 2008-2009 Vuorelassa. Seurantatietojen mukaan ilmanlaatu on kunnan alueella pääosin hyvä. Talvella tuulettomina pakkaspäivinä typpidioksidipitoisuudet ovat korkeahkot. Keväällä hengitettävän pölyn pitoisuudet ovat aika ajoin korkeat. Ilmanlaadun kehityksestä on laadittu raportti, joka sisältää myös esityksen ilmanlaadun seurannan jatkamisesta.


